Mietin pitkään miten muotoilisin mieltäni askarruttavan kysymyksen. Puhuisinko tyttöydestä? Sopisiko naiseus? Päädyin kuitenkin puhumaan kulttuurisesta feminiinisyydestä, sillä koen ettei minulla ja tyttöydellä/naiseudella ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Käsitykseni sukupuolestani on vahvistunut entistä enemmän kategoriaan androgyyni. Mietin jonkin aikaa olisinko tyttöpoika tai poikatyttö tai kenties tyttöilevä poika tai poikaileva tyttö, mutta olen oivaltanut ettei minun tarvitse mahtua perinteiseen dikotomiaan. Olen androgyyni, kolmatta sukupuolta enkä voi itselleni rehellisenä ottaa muuta positiota.
Kuitenkin ajattelin pitkään että minun pitäisi olla tyttö/nainen. Pelkästään kyseiset kategoriat herättävät minussa ahdistusta ja pyrinkin rikkomaan tyttöyden ja naiseuden rajoja kaikin mahdollisin tavoin. En halunnut tulla nähdyksi samoin kuin kyseiseen kategoriaan kuuluvat. Kysymys feminiinisyydestä onkin siksi aina ollut minulle hyvin vaikea.
Luonteessani, mieltymyksissäni ja ulkonäössäni on aina ollut paljon asioita, jotka lasketaan kulttuurisesti feminiinisiksi. Olen ujo ja herkkä, viihdyn parhaiten seurassa ja olen läheisiäni kohtaan hyvin miellyttämishaluinen ja huolehtivainen. Rakastan kauneutta ja eleganssia, tanssia ja kukkia, kauniita vaatteita ja koruja. Pidän kodinhoidosta, siivoamisesta, ruoanlaitosta ja leipomisesta. Olen halunnut tulla nähdyksi sievänä ja eteerisenä. Kaikki edellä mainitut asiat ovat sellaisia, joita kulttuurisesti pidetään naisellisina. Nykyisin tietysti ajatellaan että miehilläKIN voi olla näitä piirteitä ja se on ihan hyväksyttävää, mutta jollain perustavanlaatuisella tavalla ne kuuluvat kuitenkin naiseuden alaisuutteen. On hankalaa tulla hyväksytyksi identiteetiltään androgyyninä, jos on biologiselta sukupuoltaan tyttö ja kaiken lisäksi feminiininen.
Pyrinkin pitkään korostamaan maskuliinisia puoliani. Otin paljon tilaa sosiaalisissa tilanteissa, olin provosoiva, röyhkeä ja hivenen aggressiivinen. Dominoin usein sosiaalisia tilanteita olemalla varsin jääräpäinen. Jälkikäteen ajatellen käyttäydyin varsin epäkypsästi, mutta siinä sisäisessä ristiriidassa en pystynyt muuhun. Halusin tulla nähdyksi oikein ja siksi vaadin itseltäni mahdottomia. Minun piti olla voimakas, rohkea ja peloton. Samalla sorrin "heikompaa" puoltani. Sosiaalisesti minun piti käyttäytyä maskuliinisesti, vaikka tiedostinkin koko ajan feminiinisen puoleni olemassa olon. Se jäi kuitenkin yksityisyyteni piiriin ja muille saatoin ilmaista sitä lähinnä ironisesti, esimerksi vitsailemalla herkkyydestäni. Häpesin feminiinisyyttäni, sillä se asetti minut kategoriaan, johon en kokenut kuuluvani.
Luonteeni piilottelu ja sosiaalisen roolin vetäminen ovat kuitenkin johtaneet ongelmiin sosiaalisissa suhteissa. Koska olen ottanut niin voimakkaan roolin, uusiin ihmisiin tutustuessa on aina tullut tilanne, jossa olen joutunut miettimään kuinka paljon itsestäni haluan toiselle paljastaa ja muuttuuko toisen asennoituminen minuun tämän saadessa tietää olleensa ennen tekemisissä lähinnä roolin kanssa. Minun onkin ollut äärimmäisen vaikea päästää ihmisiä lähelleni ja luottaa heihin. En edelleenkään päästä ihmisiä helposti kotiini, sillä se on feminiinisen yksityisyyteni linnake ja siksi minulle äärimmäisen herkkä piste.
Feminiinisyyden välttely (eli naiseksi tulkinnan välttely) on heijastunut myös parisuhteisiini hankaloittavalla tavalla. En ole osannut osoittaa hellyyttä ja huolenpitoa ja olen kammonnut esimerksi kotitöiden tekemistä toisen miellyttämiseksi, sillä olen pelännyt että se otetaan vain merkkinä "naiseudestani" eikä rakkaudenosoituksenani. Olen ollut yliherkkä hakemaan suhteista viittauksia heteroseksuaalisiin stereotypioihin. Niiden pelossa minun on ennen ollut mahdotonta seurustella miesten kanssa, sillä olen pelännyt niin paljon naiseksi tulkitsemista tai ainakin siihen vetoamista joissakin tilanteissa. Erityisen hankalaksi olen kokenut tämän suhteessa herkkyyteeni, hellyyteeni ja miellyttämishaluuni.
Lisäksi seksuaalisuuteni ilmaisu on ollut vaikeaa. Olen sensuelli ja alistuva täyttäen siten taas naiseuden stereotypian. Seksisuhde mieheen onkin ollut minulle kauhistus, sillä olen pelännyt tulevani kohdatuksi naisena. Lisäksi olen feminismini lukeneena pelännyt vain uusintavani miesten ja naisten välisiä valtasuhteita sen sijaan että todella toteuttaisin itseäni ja halujani. Naisten kanssa on ollut helpompaa, sillä suhteeni ovat useimmiten syntyneet pitkän tuttavuuden jälkeen ja olen tiennyt, että vetovoima on yksilöiden, ei sukupuolten, välistä eikä "heteroseksuaalinen patriarkaatti" voi mitenkään määritellä suhdettani. Seksisuhteissa minua on aina ahdistunut valtavasti, jos joku ilmaisee kiinnostusta ja halua kehoni naisellisia piirteitä kohtaan. Minun on mahdotonta silloin nauttia saamastani huomiosta, sillä koen sen olevan valheellista.
Vaikeudet ovat kuitenkin helpottuneet nyt kun olen alkanut tarkastella kriittisemmin ihmissuhteitani. En enää hyväksy läheisiksini ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tai hyväksy sukupuoltani. Harkitsen romanttista tai seksuaalista suhdetta johonkuhun vain, jos koen tämän kohtaavan minut itsenäni eikä naiseuden oletukseen perustuen. Puhun ja ilmaisen itseäni miettimättä tekojeni "maskuliinisuutta" tai "feminiinisyyttä" kiinnittäen huomiota ennen kaikkea siihen ovatko ne minulle ominaisia tapoja olla ja elää. Enkä enää alistu muiden tulkinnoille sukupuolestani vaan laitan heidät kyseenalaistamaan tulkintansa. Mikä minusta tekisi naisen vaikka minulla olisikin mekko? Millä oikeudella minut pitäisi saada arvioida niin?
Älkää viitatko minuun tyttönä tai naisena. Olen ihminen, en kategoria.
