Syy siihen, miksi muutoksia asemaani todennäköisesti tulee, on itselleni keksimä uusi työnimi. Katsotaan miten määrittelen itseäni korjausten jälkeen vai pääsenkö viimein livahtamaan määritelmiltä, mutta niihin asti minun on jotenkin yritettävä selittää ihmisille itseäni, jotta he voisivat kohdata minut oikein. Tässä eräänä yönä pitkiä keskusteluja haudutettuani tajusin, että parhaiten minut voisi tällä hetkellä selittää sanomalla minun olevan feminiininen poika. Termi "transmaskuliininen" on alusta saakka aiheuttanut minulle hankaluuksia, sillä en ole missään vaiheessa kokenut olevani kovin maskuliininen. Kuitenkin tämä tiettyyn fyysiseen suuntaan sukupuolen korjaamisen ja maskuliinisuuden liitto on tuntunut olevan vahvasti olemassa ihmisten mielessä. Se on usein jopa loukannut minua, sillä vaikka minussa on paljon maskuliinisina pidettyjä piirteitä, samaistun enemmän femininiinisyyteen enkä halua luopua siitä. Miksi se, että haluaisin korjata kehoani tietynlaiseksi, tekisi minusta maskuliinisen? Tietysti fyysisiä, testosteronin aiheuttamia piirteitä pidetään maskuliinisina, mutta minulle maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat aina olleet kategorioita, joiden alle luokitellaan enemmänkin tyyliä, makua, kiinnostuksen kohteita ja luonteenpiirteitä, siis fyysisyyttä abstraktimpeja asioita.
Minua on ahdistanut monissa transmaskuliinisille (jos se ajatellaan fyysisen korjauksen suuntina) suunnatuissa ympäristöissä se, miten tietty kehonkuva liitetään usein voimakkaasti tiettyihin luonteenpiirteisiin ja käytökseen. Ei, en missään nimessä halua "äijäillä" kenenkään kanssa ja minua loukkaa enemmän kutsumiseni jätkäksi kuin se että minua kutsutaan (miehille tarkoitetussa haukkamamielessä) neidiksi. Olen oikein mielelläni poika yhtenä tyttönä tyttöjen joukossa. Kuulostaa aika sekavalta, mutta eronteko on minulle tärkeä. Kun määrittelen itseni feminiiniseksi pojaksi, oletan että ihmisten on helpompi ymmärtää miksi koen tarvitsevani korjauksia. Kehoni on edelleen väärin ja "femininiisyys" on vain osa luonteenpiirteitäni eikä jotain joka tekee minusta olemuksellisesti tytön. Samaistun oikeastaan enemmän feminiinisiin miehiin ja poikiin sekä transfeminiinisiin kuin transmaskuliinisiin. Minulla ei ole tarvetta tuoda maskuliinisuutta itsessäni esiin tai korostaa sitä. Maskuliinisuus on määritelmä, jonka en koe koskettavan itseäni. Haluan korjaukset nimenomaan voidakseni olla oma itseni eikä se sisällä jonkin tiettyjen piirteiden teeskentelyä ja "läpimenon" yrittämistä omien esteettisten ihanteideni kustannuksella. Kuten totesin ystävilleni, hakeuduin tutkimuksiin lähinnö voidakseni myöhemmin taas käyttää meikkejä ja naisten vaatteita ilman dysforiaa ja ilman että ihmiset erehtyvät kokemuksestani. Oikeastaan koko työnimeni oivallus tuli siitä, kun minut pistettiin miettimään haluanko mielummin vaikuttaa feminiiseltä pojalta vai maskuliiniselta tytöltä. Tajusin että maskuliiniseksi luuleminen menisi täysin metsään, joten feminiininen poika minä siis olen siihen asti kunnes taas toisin todistetaan.
Kyse ei ole kuitenkaan vain siitä, miten "oikeuttaisin" korjaukset muille. Oivallus auttoi myös minua ymmärtämään kokemustani itsestäni. Minulla on ollut vaikeuksia suhtautua omiin feminiinisinä pidettyihin piirteisiini jo pitkään, sillä olen pelännyt niiden "todistavan" minun olevan jollain olemuksellisella tasolla tyttö. "Feminiininen poika" -kategoriassa minun on helpompi olla luontevasti oma itseni ja hyväksyä olemiseni.. Koen, ettei minun enää tarvitse todistaa sukupuolestani mitään, että voin olla sitä mitä olen ja muiden on vain hyväksyttävä se. Minun ei tarvitse pyrkiä muuttamaan olemisessani, tekemisissäni ja arvostuksissani mitään, vaan ainostaan kehoa. Minun ei tarvitse kaivaa itsestäni maskuliinisena pidettyjä piirteitä tai rakentaa uskottavaa sukupuoliristiriitatarinaa lapsuudesta lähtien. Voin hyvin viihtyä tyttöjen kanssa, "tyttöjen" asioita tehden ja "tytön" roolissa eikä tämä vesitä tai vie sukupuoliristiriidaltani oikeutusta.
Olen korjauksien suhteen ollut eniten huolissani siitä, miten minua ei jatkossa automaattisesti lasketa tyttöjoukon jatkeeksi. Minulla ei ole läheisiä miespuolisia ystäviä enkä oikein ole koskaan osannut toimia maskuliinisena pidetyn toimintatavan hallitsemissa tilanteissa ja tiloissa. Minulla ei ole halua muuttaa elämässäni muuta kuin fyysistä olemustani, mutta korjaukset tulevat varmasti vaikuttamaan myös sosiaalisiin suhteisiini. Pidän sitä lähinnä ikävänä. Koska luonteenpiirteeni eivät muutu, tulen edelleen kohtaamaan miesten alentavaa suhtautumista itseeni feminiinisyyden takia, mutta menetän naisten välisen solidaarisuuden ja automaattisen asemani heidän sosiaalisissa ympyröissään. Lisäksi pelkään, ettei minua enää pidetä viehättävänä, sillä harva tuntuu pitävän poikien feminiinisyyttä viehättävänä (jos minut siis tullaan suunnittelemallani tavalla lukemaan). Kuitenkin minulla on edelleen samanlaiset kauneusihanteet kuin ennenkin: kauneus, eleganttius ja aistillisuus. Suostun edelleen mielelläni seksuaalisesti ja esteettisesti objektiksi.
Viime viikkoina olen murehtinut paljon nykyisen asemani muuttumista. Sukupuolitetuissa tiloissa ja tilanteissa olen mielelläni naisten puolella. Ensinnäkin jos sukupuolittaminen tapahtuu tuttujen keskuudessa, olen varmasti läheisempi naisten kanssa. Toiseksi olen tottunut toimimaan naisten tavoilla ja normien vaihtuminen on minusta vaikeaa ja inhottavaa. Minua häiritsee, että nykyiset ystävyyssuhteeni aletaan tulkita uusilla tavoilla kehoni muuttuessa ja että käytökseltäni tullaan odottamaan jotain muuta kuin mitä se on aina ollut. Sosiaalisissa tilanteissa minuun kohdistuvat uudet odotukset, joihin en vähääkään halua vastata. Erityisesti intiimiyttä ja/tai alastomuutta sisältävissä tilanteissa en tiedä mitä minun tulisi tehdä. Menen niissä mielummin naisten kuin miesten joukkoon. Tällä saattaa olla jotain tekemistä nykyisen kehoni vastaavuudesta seuran kanssa, mutta myös preferoin intiimiyden jakamista naisten kanssa. Tapahtuuko jossain kohtaa suuri muutos, jonka jälkeen minua ei enää päästetä tällaisissa tilanteissa naisten seuraan, koska se koettaisiin kiusalliseksi? Jo nyt olen alkanut huomata, miten osa ihmisistä olettaa minun olevan läheisempi jonkun "maskuliinisen" henkilön kanssa "feminiinisen" henkilön sijaan, koska sukupuoli. Minusta ei myöskään koskaan tule ihanaa sukulais- tai kummitätiä, jonka kanssa tehdään hemmotteluasioita ja joille uskoudutaan, koska intiimiys sukupuolirajan yli ja maskuliinisten välilläkin on jotenkin epäilyttävää. Miksi maailma toimii niin typerästi ja rajoittavasti? Miksi täytyy sukupuolittaa? Miksi niin monessa tilanteessa on pakko valita keihin kuuluu? Miksi ihmisiä ei arvioida heidän henkilökohtaisten piirteidensä perusteella?
Miksi muutokset kehossa johtavat niin suuriin muutoksiin sosiaalisesti? En minä sitä halua. Haluan vain kehon, jossa voin elää ilman ahdistusta.
