Rakkaudesta

Love outside the box.

 Olen parina viime päivänä miettinyt paljon ihastumisen, rakastumisen ja rakastamisen eroa. Intuitiivisesti tuntuu että termien välillä on eroa, mutta minulle ei ole ollenkaan selvää miten käyttäisin niitä kuvatessani suhdettani ihmisiin. Tämä johtunee ihmissuhdeanarkistisesta suhtautumisestani läheisiini. En osaa enkä halua laittaa ihmissuhteita arvojärjestykseen tai luokitella niitä erilaisiksi. Biologiset, läheiset sukulaiset, ystävät ja romanttiset suhteet ovat kaikki samalla viivalla. En ymmärrä miksi kyseisillä suhteilla pitäisi olla eroja enkä halua tehdä niiden välillä valintoja. Koen että tunteeni kaikkia läheisiäni kohtaan ovat pohjimmiltaan samoja suhteen luonteesta riippumattomia. Niiden erottelu olisi keinotekoista. Rakas on aina rakas ja sillä hyvä.

Kiintymystä ilmaisevien termien käyttö aiheuttaa hämmentää minua. En tiedä mitä termiä tulisi milloinkin käyttää, sillä jokainen antaa ihastumiselle, rakastumiselle ja rakkaudelle erilaisen määritelmän. Omassa puheessani käsitteet "rakastaa" ja "olla rakastunut" sekoittuvat vahvasti siksi että koen rakastumiseen rinnastettavaa tunnetta myös suhteessa ystäviin, ilmiöihin, projekteihin, taiteeseen ja luontoon. Kuitenkin rakastumisen ajatellaan liittyvän romantiikkaan ja seksuaalisuuteen. Jos siis kerron ystävälleni olevani tähän rakastunut, saatan sekoittaa toisen ajatukset täysin tämän luullessa minun haluavan välillemme romanttista suhdetta. Pelkoni sekaantumisesta ei ole turha, sillä olen sekoittanut epäselvällä kiintymykselläni yhden tärkeimmistä ihmissuhteistani. Silloin en tosin itsekään ymmärtänyt täysin mitä halusin. Sen jälkeen en ole halunnut olevan riskiä vastaavasta väärinymmärryksestä ja siitä aiheutuvasta mahdollisesta läheisen menettämisestä (vaikka kyseinen ihmissuhde onneksi kestikin). Päädyin siksi käyttämään sanaa "rakastaa" kuvamaan innostunutta ja ihastunutta, sydäntä lämmittävää ja mieltä piristävää tunnetta jota koen läheiseni seurassa ja häntä ajatellessani. Olen niin tottunut käyttämään termiä ystävyyden kontekstissa, että kun todella kyseessä on romanttisseksuaalinen suhde, en osaakaan valita oikeaa termiä ja johdan taas suhteeseen liittyvissä toiveissa ja odotuksissani. Päädyin  pelästyttämään toisen osapuolen luulemaan minun tahtovan kaikkea parisuhteeseen ja rakkauteen perinteisesti liittyvää, erityisesti voimaksta sitoutumista.

Jotta kaikki olisi vielä monimutkaisempaa, aina käyttäessäni käsitettä "rakastaa" tavallani minä todella tahdon sitoutua ihmiseen, jolle sanon rakastavani. Sitoutuminen ei vain romanttisseksuaalisissa suhteissa tarkoita minulle samaa kuin perinteisesti eikä kyseistä termiä taideta usein ollenkaan käyttää ystävyyssuhteissa, mikä tuntuu minusta järjettömältä. Totta kai olen sitoutunut kaikkiin rakastamiini ihmiseen enkä vain niihin harvoihin joiden kanssa satun harrastamaan seksiä. Sitoutuminen tarkoittaa minulle toisen hyvinvoinnin edistämistä, luotettavuutta sekä valmiutta auttaa ja tukea rakastani. "Rakastaminen" on lupaus minulta pysyä toisen elämässä niin kauan kuin tämä tahtoo ja elää toisen rinnalla, myös huonoina ja vaikeina aikoina. Lisäksi se on mandaatti rakkaalleni pyytää minulta asioita, joita voisin tehdä tämän tarpeiden tyydyttämiseksi ja siksi sille voidaan sopia lisää spesifisimpiä merkityksiä, jos niitä kaivataan. Tämä rikkoo sekä perinteisen parisuhteen että perinteisen ystävyyssuhteen määritelmiä. En esimerkiksi halua asua ainoastaan kumppanini kanssa, sillä silloin yksi ihminen saisi liian tärkeän osan elämässäni enkä kokisi voivani kovin helposti toteuttaa ihannettani elämän jakamista kaikkien läheisteni kanssa. Käsitykseni läheisyydestä onkin johtanut vaikka siihen, että olen kahden ystäväni kanssa perustamassa kotia, jossa haluamme elää itse valittuna perheenä. Yhtenä tärkeänä ehtona kodillemme on lupa pitää ovet auki ystäville ja kumppaneille, jotta ei tarvitsisi arvottaa läheisiään niihin joihin panostaa ja niihin jotka jäävät etäämmälle. Muu asumisen ja elämisen tapa tuntuisi väärältä ja pakotetulta suhteessa rakkaisiini.

Palatakseni rakastumisen ja rakastamisen käsitteisiin silti ja kieltämättä mielestäni on ero mieltä keventävässä ja innostuneessa rakkauden tunteessa ja syvässä, vakaassa rakkaudessa, jota tuntee sellaista ihmistä kohtaan jonka on tuntenut pitkään ja jonka kanssa on jakanut iloa ja suruja. Mitä termiä tästä syvästä, vanhasta rakkaudesta tulisi käyttää, jos rakastuminen terminä on suljettu pois kuvatessa kevyttä tunnetta? Vai pitäisikö minun vain hämmentävästi ja termiä toistuvasti selittäen käyttää "rakastunutta" kuvatessani suhtautumistani muihin läheisiin kuin kumppaneihin? Yleensä "rakastuminen" myös ennustaa "rakastamista" kohdallani. En "rakastu" kuin ihmisiin, joita voin oppia vuosien myötä "rakastamaan". Miten tämä pitäisi ilmaista? Miten ilmaista lupaus ja toive siitä että elämääni tullut uusi ihminen on sellainen tai vanha tuttu on muuttunut sellaiseksi jonka kanssa haluan jakaa elämäni jossain muodossa? "Rakastun" potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja "rakastan" niitä, jotka ovat sen aseman saaneet. Miten ilmaista jollekulle että tunnen häntä kohtaan voimakasta yhteenkuuluvuutta ja sielujen sympatiaa ja että siitä syystä olen valmis antautumaan suhteeseen hänen kanssaan koko olemuksellani? Ehkä niin suurta kokemusta ei voikaan sisällyttää yhteen termiin. Ehkä niin suuret asiat täytyy selittää jokaiselle ystävälle ja kumppanille erikseen, jotta nämä ymmärtäisivät heille antamani arvon ja voisivat siten tahoillaan miettiä mitä he haluavat ja toivovat minulta. Minulle on lopulta melko sama kuinka kiinteänä tai millaisena suhteena läheisyyteni tällaisia ihmisiä kohtaan toteutuu. Tärkeintä on varmuus suhteen toteututumisesta nyt ja tulevaisuudessa, jotta minun ei tarvitse pelätä suhteen päättymistä ja rakkaani menettämistä. 

Feminiinisyydestä

 


 Mietin pitkään miten muotoilisin mieltäni askarruttavan kysymyksen. Puhuisinko tyttöydestä? Sopisiko naiseus? Päädyin kuitenkin puhumaan kulttuurisesta feminiinisyydestä, sillä koen ettei minulla ja tyttöydellä/naiseudella ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Käsitykseni sukupuolestani on vahvistunut entistä enemmän kategoriaan androgyyni. Mietin jonkin aikaa olisinko tyttöpoika tai poikatyttö tai kenties tyttöilevä poika tai poikaileva tyttö, mutta olen oivaltanut ettei minun tarvitse mahtua perinteiseen dikotomiaan. Olen androgyyni, kolmatta sukupuolta enkä voi itselleni rehellisenä ottaa muuta positiota.

Kuitenkin ajattelin pitkään että minun pitäisi olla tyttö/nainen. Pelkästään kyseiset kategoriat herättävät minussa ahdistusta ja pyrinkin rikkomaan tyttöyden ja naiseuden rajoja kaikin mahdollisin tavoin. En halunnut tulla nähdyksi samoin kuin kyseiseen kategoriaan kuuluvat. Kysymys feminiinisyydestä onkin siksi aina ollut minulle hyvin vaikea.

Luonteessani, mieltymyksissäni ja ulkonäössäni on aina ollut paljon asioita, jotka lasketaan kulttuurisesti feminiinisiksi. Olen ujo ja herkkä, viihdyn parhaiten seurassa ja olen läheisiäni kohtaan hyvin miellyttämishaluinen ja huolehtivainen. Rakastan kauneutta ja eleganssia, tanssia ja kukkia, kauniita vaatteita ja koruja. Pidän kodinhoidosta, siivoamisesta, ruoanlaitosta ja leipomisesta. Olen halunnut tulla nähdyksi sievänä ja eteerisenä. Kaikki edellä mainitut asiat ovat sellaisia, joita kulttuurisesti pidetään naisellisina. Nykyisin tietysti ajatellaan että miehilläKIN voi olla näitä piirteitä ja se on ihan hyväksyttävää, mutta jollain perustavanlaatuisella tavalla ne kuuluvat kuitenkin naiseuden alaisuutteen. On hankalaa tulla hyväksytyksi identiteetiltään androgyyninä, jos on biologiselta sukupuoltaan tyttö ja kaiken lisäksi feminiininen.

Pyrinkin pitkään korostamaan maskuliinisia puoliani. Otin paljon tilaa sosiaalisissa tilanteissa, olin provosoiva, röyhkeä ja hivenen aggressiivinen. Dominoin usein sosiaalisia tilanteita olemalla varsin jääräpäinen. Jälkikäteen ajatellen käyttäydyin varsin epäkypsästi, mutta siinä sisäisessä ristiriidassa en pystynyt muuhun. Halusin tulla nähdyksi oikein ja siksi vaadin itseltäni mahdottomia. Minun piti olla voimakas, rohkea ja peloton. Samalla sorrin "heikompaa" puoltani. Sosiaalisesti minun piti käyttäytyä maskuliinisesti, vaikka tiedostinkin koko ajan feminiinisen puoleni olemassa olon. Se jäi kuitenkin yksityisyyteni piiriin ja muille saatoin ilmaista sitä lähinnä ironisesti, esimerksi vitsailemalla herkkyydestäni. Häpesin feminiinisyyttäni, sillä se asetti minut kategoriaan, johon en kokenut kuuluvani.

Luonteeni piilottelu ja sosiaalisen roolin vetäminen ovat kuitenkin johtaneet ongelmiin sosiaalisissa suhteissa. Koska olen ottanut niin voimakkaan roolin, uusiin ihmisiin tutustuessa on aina tullut tilanne, jossa olen joutunut miettimään kuinka paljon itsestäni haluan toiselle paljastaa ja muuttuuko toisen asennoituminen minuun tämän saadessa tietää olleensa ennen tekemisissä lähinnä roolin kanssa. Minun onkin ollut äärimmäisen vaikea päästää ihmisiä lähelleni ja luottaa heihin. En edelleenkään päästä ihmisiä helposti kotiini, sillä se on feminiinisen yksityisyyteni linnake ja siksi minulle äärimmäisen herkkä piste.

Feminiinisyyden välttely (eli naiseksi tulkinnan välttely) on heijastunut myös parisuhteisiini hankaloittavalla tavalla. En ole osannut osoittaa hellyyttä ja huolenpitoa ja olen kammonnut esimerksi kotitöiden tekemistä toisen miellyttämiseksi, sillä olen pelännyt että se otetaan vain merkkinä "naiseudestani" eikä rakkaudenosoituksenani. Olen ollut yliherkkä hakemaan suhteista viittauksia heteroseksuaalisiin stereotypioihin. Niiden pelossa minun on ennen ollut mahdotonta seurustella miesten kanssa, sillä olen pelännyt niin paljon naiseksi tulkitsemista tai ainakin siihen vetoamista joissakin tilanteissa. Erityisen hankalaksi olen kokenut tämän suhteessa herkkyyteeni, hellyyteeni ja miellyttämishaluuni.

Lisäksi seksuaalisuuteni ilmaisu on ollut vaikeaa. Olen sensuelli ja alistuva täyttäen siten taas naiseuden stereotypian. Seksisuhde mieheen onkin ollut minulle kauhistus, sillä olen pelännyt tulevani kohdatuksi naisena. Lisäksi olen feminismini lukeneena pelännyt vain uusintavani miesten ja naisten välisiä valtasuhteita sen sijaan että todella toteuttaisin itseäni ja halujani. Naisten kanssa on ollut helpompaa, sillä suhteeni ovat useimmiten syntyneet pitkän tuttavuuden jälkeen ja olen tiennyt, että vetovoima on yksilöiden, ei sukupuolten, välistä eikä "heteroseksuaalinen patriarkaatti" voi mitenkään määritellä suhdettani. Seksisuhteissa minua on aina ahdistunut valtavasti, jos joku ilmaisee kiinnostusta ja halua kehoni naisellisia piirteitä kohtaan. Minun on mahdotonta silloin nauttia saamastani huomiosta, sillä koen sen olevan valheellista.

Vaikeudet ovat kuitenkin helpottuneet nyt kun olen alkanut tarkastella kriittisemmin ihmissuhteitani. En enää hyväksy läheisiksini ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tai hyväksy sukupuoltani. Harkitsen romanttista tai seksuaalista suhdetta johonkuhun vain, jos koen tämän kohtaavan minut itsenäni eikä naiseuden oletukseen perustuen. Puhun ja ilmaisen itseäni miettimättä tekojeni "maskuliinisuutta" tai "feminiinisyyttä" kiinnittäen huomiota ennen kaikkea siihen ovatko ne minulle ominaisia tapoja olla ja elää. Enkä enää alistu muiden tulkinnoille sukupuolestani vaan laitan heidät kyseenalaistamaan tulkintansa. Mikä minusta tekisi naisen vaikka minulla olisikin mekko? Millä oikeudella minut pitäisi saada arvioida niin?

Älkää viitatko minuun tyttönä tai naisena. Olen ihminen, en kategoria.